“On aika makeeta, että tuotetaan tänne maahan erityisosaamista ja halutaan jakaa sitä. Se on asia, joka vaikuttaa yleiseen ilmapiiriinkin ja siihen että kaikki saa soittaa.” -Markku Kaikkonen

JaSeSoi ry suomalaisen musiikkikasvatuksen eturintamassa

– innostuksen ja jakamisen energiaa yli 30 vuoden ajan

JaSeSoi ry on musiikkikasvatusyhdistys, joka on toiminut Suomessa jo yli 30 vuotta. Yhdistys tarjoaa koulutusta kaikille musiikkia työssään käyttäville. Vuosien varrella suuri joukko musiikkikasvattajia on saanut ammatillista täydennyskoulutusta, ideoita, inspiraatiota ja jaksamista omaan työhönsä JaSeSoin kursseilta. Koko toimintansa ajan JaSeSoi on kulkenut maamme musiikkikasvatuksen edelläkävijänä ja monia JaSeSoin perusajatuksia on kirjattu uuteen opetussuunnitelmaan. JaSeSoi vaikuttaa myös kansainvälisessä Orff-yhdistysten verkostossa ja tuo Orff-pedagogista ajattelua suomalaiseen musiikkikasvatukseen.

Musiikkikasvatusyhdistys JaSeSoilla on nimessänsä lisämääre: Vapaan musiikkikasvatuksen yhdistys. Soili Perkiö, yksi JaSeSoin pääkouluttajista, määrittelee asian siten, että JaSeSoin koulutuksiin saavat tulla kaikki, joita vapaa ja luova musiikkikasvatus kiinnostaa. Pääsykokeita tai tutkintotodistuksia ei kursseille tulijoilta vaadita. Näin JaSeSoi kokoaa yhteen musiikkikasvatuksen eri kentillä työskenteleviä ihmisiä varhaiskasvatuksesta yliopisto-opettajiin ja vapaasta sivistystyöstä musiikkioppilaitoksiin.

Suomen Orff-yhdistyksenä JaSeSoi tuo Orff-pedagogiikkaan liittyvää ajattelua suomalaiseen musiikkikasvatukseen. Orff-pedagogiikka on avoin musiikkipedagoginen lähestymistapa, jossa jokainen opettaja etsii oman tapansa ohjata ja opettaa. Tavoitteena on mahdollisimman monipuolinen oppimisprosessi, jossa soitto, laulu, liike ja puhe limittyvät. Vapaaseen musiikkikasvatukseen mahtuu erilaisia suuntauksia ja toimintatapoja, eikä tiukkoja rajoja eri pedagogioiden välille vedetä. JaSeSoin henkeen kuuluu toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja avoin ideoiden jakaminen.

Musiikkikasvatuksen edelläkävijä

JaSeSoin perustajajäsen Harri Setälä on kertonut, että MUSISOI-yhdistys, jonka toiminnan jatkaja JaSeSoi on, perustettiin aikoinaan, kun opettajien Veso-päivillä naiset kutoivat sukkaa ja miehet katsoivat kelloa ja haukottelivat. Oli siis pakko järjestää toimintaa. JaSeSoi onkin luonut omat toimivat koulutustradionsa ja tavat järjestää kursseja, joissa ei haukotella, eikä turhia puhuta, vaan toimitaan. JaSeSoilla on muutama vuosi sitten julkaistu oma opetussuunnitelma ja sen päivittämisen myötä JaSeSoin sisällöt ja toiminta ovat kehittyneet ajan mukana. Setälä toteaa JaSeSoin olevan suomalaisen musiikkikasvatuksen kärjessä. Orff-koulutukseen keskittyvän Musiikkipedagogiikan koulutusohjelman lisäksi JaSeSoilla on muuta kurssitoimintaa, joka on vapaampaa ja yhdistää eri pedagogioita. Kaikki kouluttajat eivät välttämättä ole saaneet Orff-pedagogista koulutusta, mutta toimivat hengessä, jossa Soili Perkiön sanoja lainaten ryhmät laitetaan musisoimaan ja iloitaan.

Jasesoi on alusta lähtien hyödyntänyt kansainvälistä osaamista musiikkikasvatuksessa tuomalla maahan ulkomaisia kouluttajia. Yhdistys myös kannustaa ja tukee jäsentensä kouluttautumista ulkomailla. Lisäksi JaSeSoin Suomeen tuomat kansainväliset kouluttajat vierailevat kouluttamassa musiikkioppilaitoksissa ja kouluissa eri puolilla maatamme. Markku Kaikkonen, Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin johtaja arvostaa sitä, että JaSesoi yhdistyksenä tuo maahan erityisosaamista ja haluaa vielä jakaa sitä eri toimijoille. Kaikkosen mukaan tämä on osa tasa-arvoista musiikinopetusta ja vaikuttaa yleiseen asenteeseen – siihen, että kaikki saavat soittaa lähtökohdista riippumatta. JaSeSoin kansainvälisten yhteyksien kautta musiikkikasvatus Suomessa on rikastunut ja monipuolistunut.

Tiina Keisasen ja Laura Vainion JaSeSoi ry:n vaiheista kertovan artikkelin voi käydä lukemassa kokonaisuudessaan Fisme ry:n sivulta.

JaSeSoi kouluttaa

Jasesoin koulutustarjonnan keskiössä on musiikkipedagogiikan koulutusohjelma, eli Orff-kurssit 1,2,3 sekä opiskelijan omaa pedagogista kasvua reflektoiva lopputyöseminaari. Koulutusohjelmassa käytetään vuonna 2014 ilmestynyttä Orff Ops:ia. Musiikkipedagogiikan koulutusohjelman opetussuunnitelman ovat kirjoittaneet Markku Kaikkonen, Terhi Oksanen ja Soili Perkiö. JaSeSoin kurssit herättävät yhä enemmän kansainvälistä kiinnostusta ja Orff-kursseille on vakiinnutettu kansainvälisten opiskelijoiden ryhmä, joka opiskelee rinnan suomenkielisten ryhmien kanssa. Kansainvälinen opintoryhmä käyttää Orff-Ops:sta englanninkielistä painosta Extended Studies in Orff Schulwerk Finland – Guidelines for Music and Movement Education.

JaSeSoin pedagoinen tiimi: Markku Kaikkonen, Terhi Rauhala, Soili Perkiö ja Elisa Seppänen

Mukaan toimintaan?